maanantai 1. tammikuuta 2018

143. Vuosi 2017 ja tavoitteita vuodelle 2018

Vuonna 2017 blogi oli puolet hiljaisempi kuin edellisenä vuonna. Tämä johtui siitä, että olin itse kiireisempi koulun ja töiden kanssa sekä nuoren varsan kanssa tekeminen on vähän rajallisempaa. Grazi oli melkein koko vuoden ylläpidossa, joten minun ei tarvinnut käydä tallilla liikuttamassa sitä. Satunnaisesti ratsastelin sitä kuitenkin. Fasun kanssa ei periaatteessa tarvinnut tehdä mitään, sillä varsa pärjäsi varsin hyvin laumassa kavereiden kanssa ja peruskäsittelyllä. Joinakin viikkoina kävin vain moikkaamassa Fasua tarhassa/laitumella ja toisina viikkoina saatoin käsitellä sitä parikin kertaa.

Terveydellisesti molemmilla hevosilla oli vastoinkäymisiä vuonna 2017. Grazilla oli kaksi ähkyä vuoden sisään, joista toinen oli todella paha. Grazin kanssa selviteltiin myös epätavallista hengästymistä mm. maastossa laukatessa tai kentällä reippaammin mentäessä. Sen kanssa kokeiltiin ensin hengitysteitä avaavaa lääkettä, mistä ei ollut mitään hyötyä. Käytiin siis klinikalla tähystämässä kurkku ja saatiin selville, että tamman toinen äänihuuli on halvaantunut. Tämä on eläinlääkärin mukaan traumaperäinen vika ja se olisi mahdollista operoida. Olen tyytyväinen, että syy hengästymiseen on tämä eikä esimerkiksi alkava puhkuri. Vamma on vain otettava huomioon Grazia liikuttaessa. Fasu puolestaan onnistui telomaan jalkaansa heti Sotkamon näyttelyiden jälkeen, mutta se meni ohi piikkikuurilla. Samalla opettelimme pitämään kylmäyssuojia ja olemaan piikitettävänä.

Menestystä hevosistani keräsi viime vuonna Fasu. Se sai kesällä tamma ja varsanäyttelyissä 1 palkinnon ja match showssa se palkittiin BIS-tittelillä.   



Ensi vuoden tavoitteena on Fasun kanssa osallistua kyvyt esiin karsintoihin, käydä näyttelyissä ja mahdollisesti myös match showssa. Varsan koulutuksen osalta lähestytään jo ratsukoulutusta, eli satulaan, jalustimiin, suojiin yms. totutellaan ensi vuonna. Irtohypytystä voidaan tehdä jo vähän isommilla esteillä.  Jos Fasu on hyvässä kunnossa loppuvuodesta (sopusuhtainen kasvultaan) ja satulaan totuttaminen on mennyt hyvin, niin pojan selässä voisi ehkä käydä istumassa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että varsan kanssa saattaa tapahtua mitä vain ja päämäärät ja tavoitteet saattavat muuttua hetkessä. On kuitenkin kiva asettaa itselleen tavoiteita, joita kohti nuoren hevosen koulutusta voi lähteä viemään. Vielä yksi vuosi edessä, ennen kuin Fasun kanssa voidaan virallisesti aloittaa ratsujuttuja :) En malta odottaa! Tänä vuonna varmasti mietitään myös ruunataanko poika vai ei ja pitäisikö se käyttää irtopalakuvissa. 

En usko, että tuleva vuosi on blogin puolella sen "mielenkiintoisempi" kuin mennytkään. Nuoren hevosen kanssa kun ei vielä työskennellä niin intensiivisesti kuin aikuisen hevosen kanssa. Toki lupaan kertoa täällä isommista tapahtumista ja pääsette edelleen seuraamaan Fasun kehitystä, kasvua ja koulutusta. Myös Grazista kertoilen, jos sen kanssa tehdään jotain mielenkiintoista.


Grazin kohdalla en ole lyönyt mitään lukkoon tulevan vuoden osalta. Minulla on muutama ajatus mitä sen kanssa voisi tehdä ja toivon todella, että se löytäisi vielä toisen hyvän puoliylläpitäjän tai vuokraajan Roosan lisäksi. Tänään taas maastossa ilman satulaa laukkaillessa ajattelin, että tällaisia hevosia tulee eteen vain kerran elämässä. Hevonen, johon voin oikeasti luottaa ja joka tekee mitä vain puolestani. Ihana Grazi :)

Muiden ratsastettavana olevien hevosten kanssa on myös tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat tulevaan vuoteen. Trakehnertamma, jota kävin ratsastamassa n. kerran viikossa, lähti muualle ylläpitoon, joten sitä en siis enää ratsasta. Luultavasti ainakin parin meidän tallilla olevan tamman ratsastelu jatkuu. Tällä hetkellä minulla ei oikeastaan ole hypättävää hevosta, joten jos sellainen Joensuun alueelta löytyy niin tulen mielelläni tutustumaan :) 

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet tukena ja apuna vuonna 2017! Ja suurkiitos kaikille hevosenomistajille tähänastisesta yhteistyöstä! Olen oppinut ja saanut valtavasti uusia ja erilaisia kokemuksia erilaisten hevosten kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti