maanantai 21. elokuuta 2017

134. Tukkijalka

Epäonnea meille pukkaa, kun molemmat hevoset omalla tavallaan vaativat paikkausta. Lauantai aamuna Fasun etujalka oli todella turvoksissa. Ei tietoa mitä siihen on käynyt ja milloin. Ollaan mietitty potkua, kolhua, ampiaisen pistoa ja jopa käärmeen puremaa. Olin itse juuri hyppäämässä Tampereen junaan lauantaiaamuna, kun tallilta soitettiin Fasun jalasta. Soittelin sitten edes takaisin päivystävälle eläinlääkärille ja tallille. Tultiin siihen tulokseen, että kipulääkettä naamaan sekä kylmäystä ja katsellaan miten homma lähtee kehittymään. Ei lähdetty tuossa vaiheessa klinikalle kuviin vielä, kun Fasu kuitenkin laittoi painoa jalalle. 


Pääsin tallille lauantaina vasta ilta kahdeksan maissa, koska oltiin hakemassa Tampereelta meille uutta autoa. Illalla vielä kylmäiltiin jalkaa ja tutkisteltiin sitä muutenkin. En kuitenkaan nähnyt muuta kuin kolme pientä pistemäistä "rupea" tuossa ylemmän patin kohdalla. Turvotus ei ollut laskenut.

Eilen, eli sunnuntaina menin tallille aamupäivällä. Otettiin Fasu talliin ja huomattiin, että yksi pistemäinen rupi/haava märki vaaleankeltaista sakkaista mätää ja kirkkaampaa nestettä. Sitä tuli aika paljon, kun painoin haavan ympäriltä. Tämän jälkeen kylmäiltiin jalkaa ja pestiin haavakohta betadineliuoksella. Kylmäsin jalkaa vielä mukana olleilla geenipusseilla, jotka laitoin liimapintelillä Fasun jalkaan kiinni. Alemmassa kuvassa näkyy alin haavakohta, joka märki. Soitin samalla myös päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoi että voi aloittaa penicillinkuurin. Pistettiin Fasua karsinassa ja eipä Fasua hirveästi hätkäyttänyt pistäminen.

Tästä näkyy polven yläpuolella oleva haava, josta sitä mätää tuli ulos.
Ylempänä näkyy toinen pistemäinen haava/rupi.
Sunnuntaina kävin tallilla myös illalla. Pistin Fasua ensimmäistä kertaa itse ja homma oli yhtä helppoa kuin aamulla. Kylmättiin taas letkulla ja puhdistettiin märkivä kohta. Laitoin myös kylmäyspatjan Fasun jalkaan joksikin aikaa. Turvotus oli laskenut alaspäin. Eli yläosa rupesi olemaan sula ja alaosaan (eli etupolven alapuolelle) oli alkanut kertyä turvotusta. Myöskin polvi oli minun mielestäni turvonnut enemmän.

Grazi otettiin sisälle ja huomattiin, että sillä on kankussa kaksi haavaa. Ne näki paremmin, kun siirsi häntää pois edestä. Ne näyttivät röpelöisiltä viiltohaavoilta, joten en tiedä mitä tamma on puuhaillut ne saadakseen. Onko sitten piehtaroinut jossain ja satuttanut peffansa vai onko ne tapelleet toisten tammojen kanssa. Kuitenkin haavojen puhdistus ja laitoin päälle rasvaa. 

Tänään menin aamulla tallille ja jälleen kerran pistos sekä haavan puhdistus. Tänään näytti jo siltä, että mätää ei enää tullut ulos kun vähän kokeilin puristaa haavan ympäriltä. Sitä oli kuitenkin valunut haavasta, sillä jalkaa pitkin oli valunut jotain eritettä. Laitoin Fasulle kylmäyssuojan jalkaan ja syötteli sitä ulkona. Tallinomistaja lupasi pistää illalla ja kylmätä jalkaa. Fasu saa kyllä taas hirveän kasan kehuja, sillä kaikki mitä sen kanssa on viikonloppuna jouduttu tekemään on onnistunut ongelmitta. 

Ota se pois!

Eilen turvotti niin paljon, että tarrat ei meinannu mennä kiinni. Nyt ne meni helposti kiinni. 
Grazin haavat näyttivät jo paremmilta. Kyllähän se vähän turvottelee haavojen ympäristöstä, mutta ne ovat alkaneet rupeutua. Toivotaan, että puhtaana pitäminen riittää ja ei tarvitse sillekin aloittaa penicillinkuuria.. 

Molempia siis nyt seuraillaan ja tarvittaessa kiikutan Fasun klinikalle ja Grazista informoin eläinlääkäriä, jos näyttää siltä että haavat tulehtuu. Toivottavasti kumpaakaan ei tarvitse tehdä :)



perjantai 18. elokuuta 2017

133. Sotkamon tamma- ja varsanäyttelyt


Suurin osa tämän postauksen kuvista on Tarun ottamia ja osa Heidin ottamia. 

Tiistaina koitti näyttelypäivä ja meillä oli kellot soimassa 6 aikaan. Tekaisin loput eväät ja kannettiin kamat autoon. Kävin hakemassa Tarun mukaan valokuvaamaan ja sitten käytiin vielä vaihtamassa vähän isompi vetoauto iskältä. Matka jatkui kohti tallia, jossa oltiin ihan suunnitelmien mukaan vaille 8. 

Fasu oli päässyt jo 5 aikaan ulos, jotta se kerkeäisi olla pihalla ennen lähtöä. Laittelin loput kamat autoon sillä välin, kun Heidi puunasi Fasua. 08.30 oltiin valmiita ja alettiin lastata Fasua. Jätkä yllätti ja käveli suoraan koppiin! Päästiin siis lähtemään vähän aikataulua edellä. Olin suunnitellut, että viimeistään 9 pitää lähteä ajamaan, sillä ajomatkaan menisi 3 tuntia. 

Matka meni hyvin. Fasu soi heinäverkollisen heinää ja kaivoi vielä lisää ikeapussista. Ihan loppumatkasta alkoi oripoikaa kiukuttaa ja hän kuopi lattiaa. Silti olen niin ylpeä miten hienosti Fasu kulki, vaikka näin pitkää matkaa ei ole tehty aiemmin. Menomatkalla ei pysähdytty kertaakaan vaan ajettiin suorilla näyttelypaikalle Vuokatin ratsastuskoululle. Perillä oltiin n. 11.40, eli tuntia ennen mittausta. Rakennearvostelun oli määrä alkaa 1 vuotiailla klo 13.00.


Näyttelypaikalla Fasu sai vähän ruokaa ja melassivettä koppiin tarjoiltuna. Sitten kipaisin vaihtamassa vaatteet, suitsittiin Fasu ja otettiin herra pois kopista. Jätkä oli vähän pölyinen, kakannut jaloilleen ja yksi sykerö oli auennut. Pientä fiksausta piti siis suorittaa, ennen tuomareiden eteen menemistä. 



Kun Fasu oli puunattu, lähdimme kentälle verryttelemään ja katsomaan pojan vireystilaa. Hirmu kiltisti se oli pihassa käyttäytynyt ja seisoi paikoillaan kun puunailtiin. Kentällä käveltiin ja otettiin muutama ravipätkä. Hyvin pelitti jätkä, eikä vaikuttanut yhtään liian väsyneeltäkään pitkän ajomatkan jälkeen.



Kerettiin ennen meidän mittausta käydä vielä ottamassa rakennekuvia ja poseerauksia. Itse rakennearvostelu oli nimittäin maneesissa, jossa ei tietenkään saa niin hyviä kuvia kuin ulkona luonnonvalossa. 







Sitten viimeiset puunaukset ja odoteltiin mittaukseen pääsemistä. Mittauksessa Fasua vähän jännitti kävellä vieraaseen talliin. Hienosti se kuitenkin seisoi ja saatiin katsottua mikrosiru ja korkeus. Säkäkorkeus pojalla tällä hetkellä 155cm ja lautaskorkeus 156cm. Eli melko tasaisesti korkea tällä hetkellä.



Seuraavaksi odoteltiin rakennearvosteluun pääsemistä. Ryhmät alkoivat vähän myöhässä, mutta Fasuun se ei tuntunut vaikuttavan. Maneesiin mentiin tallin kautta ja maneesin oviaukko oli Fasusta pelottava. Maneesin sisällä kaikista pelottavimmat asiat olivat kolmion kulmamerkkeinä olevat maitotonkat, joissa oli kukkia. Käytiin nuuskimassa niitä, jotta kolmiota kiertäessä en sitten saisi varsaa syliini. Kysyin sitten, että joko me tullaan arvioitavaksi ja tuomarit sanoivat että tule vaan.

Ensin hevosta seisotettiin tuomareiden edessä. Jouduin aika monta kertaa korjaamaan Fasun asentoa tai pyöräyttämään sen takaisin tuomareiden eteen, kun se meinasi lähteä omille teilleen. Välillä se seisoi oikein hienosti ja ryhdikkäästi. Kun tuomarit kiersivät Fasun taakse, yritin saada pojan seisomaan vähän tasaisemmin takajaloillaan. Sitten lähdettiin käyntikierroksille ja sen jälkeen ravikierroksille. Molemmissa askellajeissa kierrettiin kaksi kertaa kolmion ympäri. Tämän jälkeen palattiin tuomareiden eteen ja siinä vaiheessa minua jännitti ihan hirveästi ja tuntui etten saa kunnolla henkeä. En yhtään tiennyt miltä meidän askellajit olivat näyttäneet, juoksinko tarpeeksi kovaa, oliko käynti tahdikasta vai kiirehtikö Fasu.. 








Tuomarit miettivät vielä hetken ja pyysivät meidät sitten liikkumaan lähemmäs yleisöä/katsomoa. Meille kerrottiin pisteet jotka olivat:

tyyppi 9, pää, kaula ja runko 9, jalat 7, käynti 8, ravi 7 yht. 40, 1 palkinto

Kommentteja: Lihaksikas, hyvin kehittynyt ja edustaa hyvää urheiluhevostyyppiä. Suurilinjainen. Jaloissa hyvä luusto ja jalka-asennot melko korrektit. Käynti on energistä, ravi on jäntevää, mutta saisi olla irtonaisempaa. Varsa on oikein hyvin tehtäväänsä valmisteltu ja hyvässä kunnossa esitetty. 

Ensimmäiset ysit kuultuani olin aivan häkeltynyt. Kokonaispisteet ja palkinnon kuultuani olin yhtä hymyä. Vaikka Heidi aiemmin ääneen ajatteli, että meillä olisi mahdollisuudet ykköspalkintoon, en kuitenkaan ikipäivänä olisi osannut itse odottaa ykköstä. Mutta eipä siinä, iloinen yllätys!

Minulla on erittäin hyvin käyttäytyvä nuori ori, joka on oikeasti hienompi kuin olisin ikinä osannut odottaa. Paljon tämän hevosen eteen ovat tehneet myös kaikki sitä hoitaneet ihmiset. Hyvässä kunnossa esitetty varsa kertoo siitä, että meillä on huippu tallipaikka ja varsaani hoidetaan erinomaisesti. Kavionhuolto pelaa osaavan kengittäjän puolesta ja olen saanut myös paljon apua ystäviltäni varsan kouluttamiseen. Ilman näitä eväitä, ei tätäkään etappia olisi saavutettu :)

Kun kuulin meidän palkinnon!


Jätkän eka ruusuke!
Arvioinnin jälkeen pakattiin Fasu heti kyytiin. Minun tarvitsi näyttää sille vain ruokaämpäriä ja se käveli perästäni koppiin. Fasu sai vielä syödä ja juoda vähän ja lähdettiin sitten ajamaan kotiin. Kotimatkalla pysähdyttiin nopeasti jätskeille Juvan kohdalla, mutta muuten ajettiin ilman pidempiä pysähdyksiä kotiin asti. Reissu meni loistavasti ja Fasun käytös saa minulta täyden 10 pistettä. Miten helppoa 1 vuotiaan orivarsan kanssa reissaaminen ja vieraassa paikassa piipahtaminen saattoikaan olla. Tuntui, kuin olisi käsitellyt vanhaa hevosta, joka on reissannut koko ikänsä ja nähnyt jo kaiken. 

Ensi vuonna käydään ehdottomasti taas näyttelyissä hakemassa arviointi sen hetkisestä tilanteesta ja mietinnässä on kyvyt esiin tilaisuudessa käyminen. Tiedän ja tiedostan, että Fasun kehitystilanne voi olla täysin erilainen ensi vuonna ja noihin tilaisuuksiin on lähdettävä täysin ilman ennakko-odotuksia. 

Mutta tämän vuoden puolella voisi vielä piipahtaa mätsäreissä, jos sellaiset järjestetään sopivan välimatkan päässä. Täytyy selailla nettiä mätsärien toivossa :)



torstai 17. elokuuta 2017

132. Kohti näyttelyitä


Eilen tiistaina 15.8. oli määränpäänä Sotkamo, jossa järjestettiin tamma- ja varsanäyttelyt ratsuille, ratsuponeille ja rotuponeille. Alun perin tarkoitus oli mennä 22.8. Siilinjärvelle (joka olisi ollut vähän lähempänäkin), mutta en olisi saanut sinne tarpeeksi apukäsiä mukaan. Heidin tulo oli sovittu jo aiemmin, ja alustavasti Heidin Joensuussa olo aikana ei ollut yhtiäkään näyttelyitä ratsuille sopivan ajomatkan päässä. Sitten kalenteriin ilmestyikin Sotkamon näyttelyt, joihin otettiin myös ratsuja. Ilmoitin Fasun sinne pienen sumplimisen jälkeen.

Valmistautuminen aloitettiin tietenkin jo aikoja sitten, kun alettiin harjoitella vierellä ravaamista ja "näyttelyjuttuja" (seisomista, kolmiolla kulkemista, oikealle kääntymistä). Alustavasti 13.8. sunnuntaina oli määrä olla myös mätsärit meillä päin, mutta ne peruuntuivat ja kaikki paukut laitettiin sitten lähestyviin näyttelyihin. Lähipäivien  valmistautuminen meni jotakuinkin näin:

Lauantain treeniä

Ravitreeniä, lauantai
Lauantaina käytiin tallilla treenailemassa narussa juoksemista ja huomattiin, että Fasulla toisessa takajalassa oli haavoja ja vuohisen seutua turvotteli vähän. Puhdistettiin koipi ja toivottiin, että se ei kehitä impparia. Liike oli kuitenkin ihan puhdasta ja Fasu ravasi hienosti vieressäni. Samalla reissulla liikutin Grazin, jonka kanssa muisteltiin vähän miten kaulanarun kanssa toimitaan. Tamma oli oikein hieno ja se rentoutuu silmissä, kun suitset otetaan pois.
Grazi <3 Lauantailta
Sunnuntaina todettiin, että vältyimme onneksi impparilta. Jalka puhdistettiin taas huolellisesti ja tallissa totuteteltiin häntäsuojaan sekä nypittiin pojan harjaa siistimmäksi. Fasua ei paljon hätkäyttänyt harjan nyppiminen.


Puhelin laatu :D Pomputtelin jumppapalloa edellä ja varsa tuli kiltisti perässä.

Jätkää ei myöskään pelota, vaikka pallo hänen koskisikin. 
Tehtiin Fasulle myös vähän "tehtäviä" kentälle. Pikkueste, pujottelu ja jumppapallo, joiden kanssa temppuiltiin. Yhden spurtin jälkeen näytti, että Fasu arkoi toista etujalkaa hetken, mutta ravasi hetken päästä kuitenkin ihan puhtaasti. Olisikohan joku kivi osunut kavioon ja aiheuttanut hetkellisen arkomisen? Videolla vähän koostetta, mitä kentällä touhuiltiin. 


Maanantain reissulla katsottiin, että jätkä ravaa puhtaasti edellisen päivän arkomisen takia. Yksi ravipätkä pihassa ja näytti siltä, että varsa on ok. Sattui sopivasti myös lämmin päivä, sillä vuorossa oli Fasun ensimmäinen shampoopesu. Aiemmin olen vedellä Fasua kastellut, eli sinäänsä pesussa ei ollut Fasulle mitään uutta. Hän sallii myös sen, että kaadan sankolla vettä hänen päälleen. 

Pesun jälkeen kuivattelua pihamaalla vihreää syöden ja sen jälkeen Heidi pääsi Showsheenin kanssa vauhtiin :D Myös joulukalenterista saatu valkeiden kohtien kuivashampoo pääsi hyvään käyttöön, kun yritettiin jynssätä valkoisia sukkia puhtaaksi. Naamaan en uskaltanut ainetta laittaa. 

Laitettiin myös suurin osa tavaroista valmiiksi ja traileri lähtökuntoon. Alun perin varattiin mukaan 1 heinäverkko ja lisäheinää ikeakassiin, mutta onneksi otettiin sitten kuitenkin vielä toinen heinäverkkokin mukaan. Jätkällä on nimittäin aika suuri ruokahalu. Kun kaikki oli valmista, niin lähdettiin kotia kohti laittamaan vielä omat kamat ja eväät valmiiksi seuraavaa päivää varten.

Puhdas poika! :)
Itse näyttelyistä sitten seuraavassa postauksessa :)

maanantai 7. elokuuta 2017

131. Pikakuulumisia


Nyt kuulumisia tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa. Alkukesä oli kiireinen, mutta tänään mulla alkoi loma! Eli kolme viikkoa virallista palkallista lomaa ja sitten ehkä yksi viikko omaa lomaa, jos se onnistuu. Toivottavasti onnistuu, sillä meille on tulossa koiranpentu juurikin lomani lopussa, joten olisi kiva olla ainakin yksi viikko pennun kanssa kotona. Tällöin saisi keskittyä ainoastaan uuteen koiranpentuun. Tuleva koira on rodultaan Siperian Husky ja otamme urospennun. Laitan varmasti kuvia blogiin ja instaan, kun varmistuu 100% mikä pentu meille on tulossa. Paljon on kuitenkin hankintoja jo koiraa varten tehty tarvikkeiden ja ulkoaitauksen sekä kopin muodossa. 

Alkukesästä kerkesin käydä muutaman kerran pellolla hyppäämässä maastoesteitä. Molemmilla kerroilla alla oli mulle aivan tuntematon hevosen, mutta se ei haitannut. Molemmat hepat pelittivät hyvin ja mulla oli hauskaa. Maastoesteet ovat jotain niin mahtavaa ja kivaa enkä malta odottaa, että pääsen hyppelemään niitä Fasun kanssa sitten joskus tulevaisuudessa.


Vajaan viikon päästä Heidi tulee meille, jeee! Heidin kanssa viedään Fasu ja Grazi tulevana sunnuntaina mätsäreihin ja seuraavana tiistaina Fasu lähtee Sotkamon tamma- ja varsanäyttelyyn. Nyt täytyy vaan treenata vierellä ravaamista. Fasu kävelee talutuksessa hyvin ja pysähtyy sekä malttaa seisoa paikallaan. Ravaamisessa on vielä paljon treenaamista ja toivottavasti homma alkaisi pelittämään ennen sunnuntaita. Jos teillä on hyviä mätsäri- ja näyttelyvinkkejä nuoren hevosen kanssa, niin otan niitä mielelläni vastaan!

Katsotaan, jos nyt seuraavassa postauksessa saisin esiteltyä alkukesän puhelinkuvia, joita on kertynyt paljon :)